Meinaan, että pihatyöt voi huoletta jo aloittaa, eikö?
Vihreän värinen piha-alue tuli talon mukana, sen reunoja kiersi lauta-aita. Se ei kuitenkaan oikein istunut ajatukseeni... tosin aavistuksen harmittaa, koska sen aidan maalaaminen vei ikuisuuden. Noh, on ainakin valmis aita odottamassa, jos sellaista joskus tarvitsen.
Eli aloitin tukemalla pohjaa ja lisäämällä pihaa muutaman sentin verran eteenpäin.
Sitten alkoi täyttäminen.
Tuo on kaikki tehty käyttäen liimaa ja tätä Efa-Plast massaa. Kun se on kuivunut maalaan sen ja päällystän nurmella.
Äsken jo sovittelin kukkapenkkejä paikoilleen. Täytyy taas aloittaa kukkien näpertely!
Tänä vuonna osallistun synttäriswappiin.
Ameliitta juhlii tänään ja minulta lähti postissa tälläinen paketti:
Ihan "oikea" osoitekirja, muistilehtiö ja kynäpurkki kynineen, sekä ihania tuoksuja.
Lahjakasseissa tietenkin.
perjantai 25. tammikuuta 2008
Eikös kohta ole jo kevät?
sunnuntai 13. tammikuuta 2008
Iso ja pieni
En vielä tänä viikonloppuna päässyt aloittamaan toista taloa, tosin tuli joitain minejä paperista askarreltua...
sunnuntai 6. tammikuuta 2008
Tosi pientä hulluutta
Kun ne muutkin...
Heh.
Päätin tehdä Niinan nukkekotiin nukkekodin.
Juju onkin, että näyttää ihan samalta kuin iso talo!
Käytin apuna talon piirustuksia, jotka skannasin ja pienensin oikeaan skaalaan.
Ja tälläinen siitä tuli:
Vain nuo kuistin kaiteet jäivät uupumaan. Ihan niin pientä en saanut leikattua.
Muuten näyttää tältä isommalta.
Vai mitä?
Nyt täytyy ottaa joku päivä vielä kuva pienestä isomman kuistilla.
Ja arvatkaa vaan meinaanko tehdä Saarallekin oman talonsa näköisen.
Jep jep.

perjantai 4. tammikuuta 2008
Tilkkuja!
Eli Pupusten perheen lasten uuden kerrossängyn petivaatteiden ompelua oli tänään ohjelmassa.
Tässä lähtötilanne:
Hieno sänky, hyvät patjat... mutta suorastaan minimaaliset tyynyt ja ohuet peitot. Eihän pelkällä lakanalla tähän vuodenaikaan pärjää!
Alilakanat ompelin ihan yksinkertaisesti. Ja käytin siihen 60 vuotta vanhaa lakanakangasta :)
Tytölle piti tientenkin olla vaaleanpunaista...
Ja pojalle sinistä.
Tyynyliinat on ommeltu vanhasta pitsinenäliinasta.
Tuli siitä ihan erinäköinen!
Noihin täkkien ommelkujiin on ujutettu ohutta rautalankaa, jotta olisi hieman aidomman näköisesti, eikä niin tönkkö.
Sai näihin aika monta tuntia upotettua... mutta hauskaa oli.
Ja tilkkuja jäi ylikin.

torstai 3. tammikuuta 2008
Myyntitiski kirjakauppaan
2/3 siitä ainakin.
Vähän vinoja, mutta kelpaavat kyllä!
Sivuun tulee vielä pieni "pakkaustiski". Ja tuohon seinälle pitäisi miettiä joku hylly, johon laittaa esille kalenterit jne. Ja pieni korttitelinekin olisi ihan kiva...
Niin ja kassakone, tuo kun on vain lainassa lelukaupasta.
keskiviikko 2. tammikuuta 2008
Ihanaa sotkua
Pitkästä aikaa sormet maalissa ja liimassa...
Kirjakauppaan on tekeillä kolmiosainen myyntiski. Laitan kuvia huomenna, nyt on jo liian pimeää.
Minulla on muuten tuolla Huuto.netissä muutama mini myynnissä.
Tässä kuvia:
Myyjä tunnukseni on suskit-a :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)